Aiheuttaako lomaltapaluu näppylöitä? Näillä vinkeillä loihdit sisältöä infonäytöille

Lomalta-paluu-sisallontuotanto
Alkaa olla taas aika palailla laiturin nokasta toimiston viileään syleilyyn loihtimaan uutta sisältöä infonäytöille. Sorvin ääreen palaaminen voi kuitenkin tuntua ahdistavalta. Pelkästään sähköpostin avaaminen aiheuttaa monelle stressinäppylöitä eikä sisällöntuottaminen välttämättä tunnu siltä helpoimmalta rastilta aloittaa arki. Nyt olisi kuitenkin ehkä se otollisin aika pakertaa sisältösuunnitelmaa iskuun tulevaa syksyä varten. Ole siis kaukaa viisas ja tee homma nyt! Mutta mistä sitä sitten lähtisi liikenteeseen?
1. Ota kahvikuppi kaveriksi

Hengitä syvään ja kaiva tiedostojesi syövereistä vanha sisältökalenterinne. Jos sellaista ei ole, tee sellainen nyt. Ei hätää selviät kyllä. Pohjana voit käyttää mitä tahansa toimisto-ohjelmaa kuten Exceliä tai Powerpointia.

2. Lisää kaikki tiedossasi olevat sisältöaihiot kalenteriin

Myös ne tyhmemmältä tuntuvat ideat – poimi sitten myöhemmin parhaimmat niistä käyttöösi. Käytä kalenterin päivittämisessä apunasi markkinointisuunnitelmaa tai vuosikelloa, jos tulevat kampanjat ja tapahtumat eivät ole loman jäljiltä kirkkaana mielessä.

3. Muistele lomalla päähäsi pulpahtaneita ideoita

Hyviä ideoita alkaa yleensä syntyä silloin kun niitä vähiten odottaa. Yritä vielä palata hetkeksi lomamoodiisi ja muistella mieleesi pulpahtaneita sisältöideoita. Rustaa ajatuksesi ylös ennen kuin ne unohtuvat lopullisesti.

4. Lomien jälkeen ihmisillä on taas keskittymiskykyä – hyödynnä se!

Ihmisten keskittymiskyky alkaa taas pikku hiljaa palailla ja ajatuksia uhrataan muuhunkin kuin lomasuunnitelmien miettimiseen. Käsilläsi on siis viestinnällisesti otolliset ajat! Muistuttele ihmisiä palveluistanne, kerro infonäytöillä ajankohtaisista asioista, kampanjoista ja tulevista tapahtumista.

5. Tähän väliin voit antaa pienet aplodit itsellesi

Onhan hyvin suunniteltu jo puoliksi tehty. Seuraavaksi voit siirtyä itse asiaan eli työstämään lihaa luiden ympärille. Osan materiaaleista voit tehdä vaikkapa jo heti varastoon ja ajastaa ne etukäteen infonäytöille näkymään oikeana ajankohtana.

6. Hyödynnä valmiita työkaluja ja tee hommasta vielä verran helpompaa

Hyvät työkalut ovat sisällöntuottajan parhaimmat kaverit! Verkosta löytyy kasapäin ilmaisia kuvapankkeja ja työkaluja, joita hyödyntämällä saat homman rullaamaan helpommin.

Esimerkiksi Pixabay.com, Stocksnap.io, Unsplash.com, shutterstock.com ja istockphoto.com ovat kuvapankkeja, joista voit ladata kuvia ilmaiseksi tai hyvin huokeilla kustannuksilla. Kuvien käyttöoikeudet kannattaa tarkistaa aina kuvakohtaisesti. Helppokäyttöisten graafisten työkalujen, esimerkiksi canva.com, avulla kokematon voi luoda myös upeita visuaalisia toteutuksia ja animaatioita.

Tästä se lähtee ja seuraava päivä onkin jo piirun verran kivuttomampi!

Jaa kaverille

Tilaa uutiskirje